Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
atc, virkkaaminen, askartelu, neulominen, ompeleminen, leikkaaminen ja liimaaminen, baletti, astangajooga, kirjat, päiväkirjat, muistikirjat, valokuvat, helsinki
Arkisto
juttuja
minusta, minuun ja minulle
27.10.2007 - 11:25




se onnistui sittenkin! tuli kunnollinen lapanen, jämäkkä ja tiivis ja lämmin. neuloin tuplalangoilla, sovelsin ohjetta hieman. ihan peruslapasohjeella tehty, siis.

kiasmassa on meneillään ihan mieletön näyttely, jossa on esillä muun muassa nathalie djurbergia.


innostuin tilli mössönpojan neulatyynytekeleistä (ja muistakin) kovin, ihania!


25.10.2007 - 20:48

oli pakko hankkia maailman ihanin neulekirja, nimittäin sanna vatasen hyvän olon neuleet. suosittelen.

sain myös taannoin neulottua loppuun asti elämäni ensimmäiset lapaset, aika sympaattiset harjoituskappaleethan niistä tuli, mutta kuitenkin:



pienoisen kriisin 12-vuotiaalle aiheutti aikoinaan se, etten koskaan saanut käsityötunnilla neulomiani lapasia valmiiksi. käsityönopettajamme ilmoitti minulle, että nyt loppuu ala-aste, pääset kyllä ala-asteelta mutta vielä joskus näytät minulle valmiit lapasesi ja palautat koulun langat ja puikot.

no, lankoja ja puikkoja en palauttanut, mutta nyt on ainakin lapaset neulottu!




13.10.2007 - 18:48

ensin ostin ison (= jättimäisen) kerän violettia lankaa anttilan alennusmyynnistä. ostin myös nelosen sukkapuikot, joita on jo ennestään, mutta yksipä niistä pisti kadoten. aloin neuloa pipoa, neljällä puikolla. siinäpä sitä sitten mentiin.

saavutuksena pidettäköön sitä, että osaan ja onnistun neuloa neljällä puikolla. puoli vuotta sitten en todellakaan osannut tai onnistunut. kiitos kuuluu siis virkkaamiselle ja ylipäänsä askartelu-ompelunäpertelylle.

korkeavuorenkadun lankakauppa menita on taivas. ostin isoreikiäisiä kukkapaljetteja (joita etsin kaikkialta, mistään en löytänyt, kunnes tänään), joita voi pujottaa lankaan ja sitten virkata tai neuloa.

pipolla on tällä hetkellä korkeutta 14 cm, 20 cm:n kohdalla saa aloittaa kavennukset. inspiraatio ja ohjeet soveltaen nappasin anu harkin puikoissa -kirjasta.

ILMOITUSOSIO: MOK eli Meidän Oma Käsityöpiiri kokoontuu huomenna pitkästä aikaa mbarissa kello 17. sinne siis. ohjelmassa: askartelua, neulomista, virkkaamista, kahvia, teetä, ei-mitään (lue: kaikkea).


07.10.2007 - 12:16



peiliä.



sohjo: sinun sanasi muita vastaan!
eskimoita ja lentokoneita ja jäätelöä.



your favourite flavour

ja sokerina pohjalla huivia, jonka ystäväni minulle lähetti göteborgista (oli kuulemma niin minun näköinen):



29.09.2007 - 11:53




blonde redhead.




lisää kakkua ja marie antoinettea.




arktinen trooppinen hysteria.




kuvaava päivä.




stella.




dinosaurukset (huonosti skannattu, yhdeltä dinolta puuttuu pää!).


ja tämä, nurja!